maailma sisälläni - kannen tarina
Odotuksen sävyt-kirjan kannen kuvitus "Maailma sisälläni" (2024) on omaa käsialaani. Sain toimeksiannon Kirjapajalta käsikirjoituksen ollessa vielä kesken: kansi syntyi yhtä matkaa käsikirjoituksen kanssa. Mahdollisuus oli yhtä aikaa valtavan innostava että vähän pelottavakin: vaikka olen tehnyt kuvituksia ennenkin, tuntui hyvin erityiseltä ja harvinaislaatuiselta haasteelta luoda itse käsikirjoituksen lisäksi myös kuva, joka heijastaisi kirjan sisältöä mahdollisimman puhuttelevalla tavalla.
Kansikuvaa suunnitellessani tutkin raskaana oleville suunnattujen kirjojen kansikuvia laajalti ja vertailin niitä toisiinsa. Huomasin nopeasti, että kuvat olivat keskenään aika samankaltaisia, ja niissä korostui tietyn kauneusihanteen mukainen nainen onnea ja terveyttä hehkuvana.
Halusin tehdä tietoisesti hiukan erilaisen ratkaisun ja tuoda näkyviin korostetusti myös vauvan ja odottajan sisäisen maailman rikkauden. Itse vanhemman jätin anonyymiksi hahmoksi, jonka kasvot ja muut persoonaan viittaavat ominaisuudet jäävät kuvan ulkopuolelle. Näin halusin tehdä kuvan samastuttavaksi mahdollisimman monille.
Katsoja saattaa huomata kuvasta muutamia kysymyksiä herättäviä yksityiskohtia. Odottajan kasvot eivät esimerkiksi tässä kuvassa ole kääntyneet alas vatsaa kohti, kuten monesti odotusajan kuvastossa, vaan ne tähyävät kaukaisuuteen. Näin piirtäessäni ajattelin sitä, että odottaja on vanhemmaksi kasvaessaan edelleen oma itsensä. Vaikka elämä alkaa keskittyä pian lapsen ja sisäisen maailman ympärille, hän tarvitsee edelleen myös laajempaa perspektiiviä. Jää katsojan oman tulkinnan varaan, mitä hahmo edessään näkee. Toinen pieni yksityiskohta ovat pieneksi jääneet farkut, joilla halusin tuoda kuvaan ripauksen realismia sylin kukkaloiston rinnalle. Kukkien taustalla pilkottaa tähtitaivas, jolla on itselleni useita merkityksiä.
Oli tärkeää, että kuvassa olisi kirjan nimen mukaisesti erilaisia sävyjä. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin melko rajattuun väripalettiin, jonka sävyt hain keväisen ja kesäisen luonnon kukkaloistosta. Tarkkaan katsoen erilaisia sävyjä on kuitenkin monia. Digitaalinen piirrostekniikka mahdollisti kerroksellisen ja yksityiskohtaisen tyylin, jossa yhdistyi sekä piirtäminen että maalaaminen.
Kuvaa tehdessäni toivoin, että lopputulos olisi katsojalle pysäyttävä - sellainen, että sitä tekee mieli katsoa pitkään. Kuva, joka olisi kaunis katsella vaikkapa yöpöydällä, mutta sisältäisi monia eri tasoja. Kuva, joka kutsuisi aukaisemaan kirjan ja tutustumaan myös omaan sisäiseen maailmaan syvemmin.